Kun lemmikillä on käytösongelma, on syytä katsoa peiliin. Niinhän meille sanotaan sekä virallisemmilta tahoilta että muiden harrastajien, kasvattajien ja median suunnasta. Erityisen yleistä tämä on koirien kohdalla, mutta samaan törmää joskus kissojen ja kanienkin kanssa. Jos koirasi ei pysty jäämään yksin, et ole opettanut sitä kunnolla pentuna tai ehkä (kauhujen kauhu!) annat sen nukkua sängyssäsi. Jos koira pelkää ääniä, olet varmaankin säälitellyt sitä kun se pelkäsi ensimmäistä kokemaansa ukkosmyrskyä. Toisille koirille rähjäävää koiraa ei tietenkään ole opetettu kävelemään kunnolla hihnassa tai sosiaalistettu riittävästi. Ehkä olet vain valinnut väärän rotuisen koiran. Usein omistajat potevat aivan valtavaa syyllisyyttä lemmikkinsä käytösongelmasta. Joskus syyllisyys on jopa niin suurta, että se estää hakemasta apua.

On tietenkin totta, että omistajan käytös vaikuttaa koiran käytökseen ja että varhaisilla kokemuksilla on suuri merkitys koiran myöhempään käytökseen. Esimerkiksi sosiaalistamisen merkityksestä olen kirjoittanut tammikuussa https://uteliaselain.com/2021/01/04/sosiaalisena-paras/. Monia käytösongelmia voi myös ennaltaehkäistä tai niihin voi puuttua varhaisessa vaiheessa jos tietää, miten reagoida. Käsittelyongelmat https://uteliaselain.com/2021/02/15/husbandry-kasittelykoulutusta/ ja pelot https://uteliaselain.com/2020/10/26/example-post-2/ ovat hyviä esimerkkejä. Omistaja voi tehdä paljon sen eteen, että lemmikillä olisi mahdollisimman vähän tai ei lainkaan käytösongelmia. Silti vastaanotollani käy paljon koiranomistajia, joilla on ollut monia saman rotuisia koiria ja joskus jopa koira-alan ammattilaisia. Minusta omistajan syyllistäminen lemmikin ongelmakäytöksestä on väärin kahdesta syystä.

Syyllisen etsiminen on ensinnäkin turhaa. Tietääkseni kukaan meistä ei voi palata ajassa taaksepäin eikä siten voi korjata tekemiään virheitä. Teemme parhaamme niillä eväin mitä meillä sillä hetkellä on käytettävissämme. Käytösongelman hoito vaatii lähes aina omistajan käytöksen muuttamista riippumatta siitä, onko hän syyllinen ongelmaan vai ei. Välillä ohikulkijat saattavat huudella rähjäävän koiran omistajalle, että tämän pitäisi kouluttaa koiransa. Usein kouluttaminen on juuri se, mitä omistaja on sillä hetkellä tekemässä mutta elämä on päässyt yllättämään. Maailma ei nimittäin ole laboratorio ja joskus huolellinenkin harjoitussuunnitelma menee mönkään jonkin yllätyksen vuoksi. Välillä koiran käytösongelma johtuu juuri tällaisesta epäonnesta. Joidenkin koirien äänipelko alkaa esimerkiksi (kirjaimellisesti) salaman iskusta mökkiterassin vieressä olevaan puuhun tai toisille koirille rähjääminen pentuna koetusta hyökkäyksestä. Käytösongelman taustalla voi tietenkin olla myös kipu https://uteliaselain.com/2021/04/26/ensin-on-suljettava-pois-kipu/. Yritetään siis olla armollisia toisillemme ja itsellemme kun kohtaamme käytösongelmista kärsivän lemmikin. Ongelman kanssa eläminen on yleensä riittävän raskasta ilman syyllisyydentunnettakin.

Tietyissä koiraroduissa esiintyy paljon enemmän käytösongelmia kuin toisissa. Joissain roduissa eroahdistus on hyvin yleistä ja toisissa adhd -tyyppinen yliaktiivisuus. Osa roduista on selvästi yleisemmin aggressiivisia tai pelokkaita vieraita ihmisiä kohtaan ja toiset eivät lähtökohtaisesti tule toimeen vieraiden koirien kanssa. Jos syy on lähes aina omistajassa, miksi näille roduille valikoituu keskimääräistä huonommat omistajat? Ovatko esimerkiksi cavalier kingcharlesinspanieleiden omistajat parempia kasvattamaan koiransa kuin saksanpaimenkoirien omistajat? Onko niin, että vehnäterriereiden omistajat eivät jätä koiriaan lainkaan yksin pentuna mutta labradorinnoutajien omistajat opettavat pennun aina huolellisesti jäämään itsekseen kotiin? Vai pitäisikö syytä rotueroihin ehkä etsiä perimästä? Tällöin niihin voitaisiin vaikuttaa jalostuksella. Toinen vaihtoehto on hyväksyä, että joissain roduissa on paljon käytösongelmista kärsiviä koiria ja antaa niitä vain talouksiin, joissa on aiempaa kokemusta samasta rousta eli käytösongelmasta. En tosin tiedä löytyykö sopivia koteja tarpeeksi, aika harva nimittäin haluaa asua ongelmakoiran kanssa.

Syyttävän sormen osoittaminen on helppoa niin kauan kun ei itse asu tai tunnusta asuvansa käytösongelmasta kärsivän koiran kanssa. Kuten monessa muussakin asiassa näinä aikoina, kannattaa keskittyä hoitamaan omat lemmikkinsä mahdollisimman hyvin ja antaa muiden huolehtia omistaan. Syyllisyyden löytää usein kyllä itsekin ilman muiden apua.

Lähde:

Salonen et al. 2020. Prevalence, comorbidity, and breed differences in canine anxiety in 13,700 Finnish pet dogs. Scientific Reports 10. https://doi.org/10.1038/s41598-020-59837-z