Husbandry – käsittelykoulutusta

Välillä koiralle on tehtävä asioita, joista se ei pidä tai jotka jopa sattuvat. Suurin osa koirista ei esimerkiksi arvosta pesemistä tai korvien tähystämistä eläinlääkärillä. Molemmat voivat olla koiralle aidosti epämiellyttäviä kokemuksia, mutta silti ne on saatava tehtyä. Mikä siis neuvoksi? Englanninkielisessä maailmassa on jo kauan käytetty sanaa ”husbandry”, joka on kotoisin alkujaan eläintarhoista. Siinä eläin opetetaan sallimaan tietyt hoitotoimenpiteet ja jopa osallistumaan niihin itse. Virtahepo voidaan esimerkiksi opettaa avaamaan suunsa pyynnöstä hampaiden tarkastamista tai delfiini tarjoamaan pyrstönsä esille verinäytteen ottoa varten. Vastaavaa on alettu opettaa myös lemmikeille ja nykyisin sitä tekee useampi kouluttaja Suomessakin. Tätä harjoittelemme myös Taitava potilas -kurssillani Arkissa.

Husbandry -koulutuksessa on muutamia asioita, joihin on tärkeää kiinnittää huomiota. Jokaisella kouluttajalla on varmasti omat kipukohtansa, mutta tässä minun listani. 1) Harjoittelun on oltava eläimelle vapaaehtoista. Jos se ei aidosti halua osallistua koulutukseen on luotettavien käytösten aikaansaaminen mahdotonta. 2) Harjoiteltaessa epämiellyttäviä asioita on pidettävä huoli siitä, että miellyttäviä toistoja on selvästi enemmän kuin epämiellyttäviä. Jos esimerkiksi harjoitellaan neulalla pistämistä, on aitoja pistoja harjoituksissa vain satunnaisesti. 3) Eläintä ei koskaan houkutella ruualla vaikeaan tilanteeseen vaan tekeminen lähtee eläimen aloitteesta ja palkkio tulee oikeasta käytöksestä. Eläimet oppivat nopeasti, että ruokaan on koira haudattuna. 4) Eläintä ei yllätetä pelottavalla, kivuliaalla tai epämiellyttävällä toimenpiteellä harjoituksissa eikä muuallakaan. 5) Harjoitukset ja hätätilanteet on erotettava toisistaan. Jos koiralle esimerkiksi tulee korvatulehdus, eikä korvien tähystämistä ole harjoiteltu, unohdetaan käsittelykoulutus. Käsittelykoulutuksen sotkeminen toimenpiteeseen, jota eläimelle ei ole opetettu aiheuttaa luottamuksen menettämisen aiempiin harjoituksiin ja pahimmassa tapauksessa omistajaan. Eläinlääkärikäynti on monestakin syystä väärä hetki harjoitella. 6) Vaihtelu on valttia. Mitä useammalla eri tavalla tietty toimenpide on eläimelle harjoituksissa tehty, sitä todennäköisemmin se onnistuu tosielämän muuttuvissa olosuhteissa.

Elli manikyyrissä, meillä on aina jono kynsienleikkuuseen. Kuvaajana Petteri Nissinen.

Tunnustan: Minulla on koira, joka vihaa harjaamista ja pesemistä. Huomasin, että harjaaminen oli sen mielestä epämiellyttävää jo pentuna. Se rakastaa turkinhoitoon liittyvää ylimääräistä huomiota ja kaikki meni kivasti, kunnes harja osui yhteenkin takkuun. Siitä alkoi valtaisa rimpuilu ja jos koirasta piti kiinni ja yritti jatkaa turkin selvitystä se yritti purrakin itseään vapaaksi. Pentuhampailla ei tietysti saanut kovin suurta vahinkoa aikaiseksi, mutta ymmärsin, että asialle on syytä tehdä jotakin. Koirani on cockerspanieli eli turkkikoira, enkä todella aikonut taistella sen kanssa sen loppuelämää.

Aloitin helpoista jutuista. Otin makupaloja sohvalle viereeni kun aloin harjata koiraa. Alussa makupaloja kului runsaasti, koska annoin niitä jokaisesta harjanvedosta, jonka aikana koira oli paikoillaan. Sillä oli lupa lähteä sylistäni koska tahansa, muttei se makupalojen toivossa lähtenyt. Kohta se rötkötti sylissäni ilman kiinni pitämistä kun harjasin, eikä makupaloja kulunut enää montaa. Takkuja selvittäessäni jouduin ottamaan avustajan käyttööni, koska kädet loppuivat kesken. Takuthan ovat usein esimerkiksi kainalossa, eikä niitä välttämättä saa yhdellä kädellä selvitettyä. Sitä paitsi palkitseminen on täsmällisempää jos voin vain suullisesti kehua koiraa samalla kun joku muu antaa sille makupalan suuhun. Kehuin koiraa paikoillaan olemisesta kun vedin takusta hieman ja jatkoin koko ajan vaikeampaan, oikeampaan takkujen selvittämiseen. Pian koira osasi olla paikoillaan jo niin kauan, että pääsin itse palkitsemaan sitä. Vaadin koko ajan hieman enemmän paikallaoloa ennen kuin annoin makupalan ja tällä hetkellä koira köllöttelee sylissäni ilman kiinnipitämistä vaikka selvitän takkuja. Se vihaa selvittämistä edelleen ja näen, kuinka se keskittyy pitämään jalkoja alhaalla eikä tuomaan niitä kainaloidensa suojaksi. Edelleen sillä on mahdollisuus lähteä koska se haluaa. Paras palkinto on se, että se tulee iloisena syliini harjan ja kamman nähdessään ja pysyy paikallaan kunnes sanon olevani valmis. En tietenkään vaadi siltä mahdottomia, vaan jos takkuja on päässyt tulemaan monta tai ne ovat isoja en ehkä selvitä niitä kaikkia kerralla vaan yhden tänään ja toisen huomenna. Niin harjaamisesta ei tule liian epämiellyttävää kummallekaan meistä.

Matala pitkäkarvainen koira vaatii myös säännöllistä pesua ainakin kaupunkiolosuhteissa. Siitäkään koirani ei pidä. Se kuitenkin tulee kylpyhuoneeseen innoissaan ja käy lattialle makaamaan ja odottamaan minua kun laitan pesuvälineitä valmiiksi. Jos pesen jotakin muista koiristani se vaikuttaa selvästi olevan harmissaan siitä, että erikoishuomiota saa joku muu. Pestessä käsiä ei usein ole riittävästi ja makupalat vettyvät helposti. Olen ottanut avuksi sulatejuuston ja maksapasteijan. Kylpyhuoneen seinä on helppo maalata niillä ja koira voi syödä sillä aikaa kun teen jotakin sen mielestä ikävää. Tässä on tietenkin oltava tarkkana, ettei huijaa koiraa inhottavaan tilanteeseen. Aloitin laittamalla suihkun päälle lattialle ja maalaamalla seinän koiran kuonon korkeudelta herkulla. Kun koira alkoi nuolla seinää lähestyin sitä suihkulla ja aloin huuhtelemaan ensin taka- ja sitten etutassuja. Pikkuhiljaa kastelin suurempaa ja suurempaa osaa koirasta lisäten tarvittaessa herkkua seinään. Koiralla oli koko ajan mahdollisuus poistua, mutta herkkua sai vain olemalla suihkun ulottuvilla. Nyt se pitää huuhdellessa taukoa syömisestä, minkä vuoksi annan sille mahdollisuuden syödä rauhassa ennen kuin alan laittamaan shampoota tai hoitoainetta. Pesuaineet eivät tunnu sitä haittaavan ja niitä levittäessä ja vaahdottaessa se jatkaa syömistään tyytyväisenä.

Föönaukseen tarvitaan molemmat kädet, Freja istuu vapaana pöydällä. Kuvaajana Petteri Nissinen.

Enää on jäljellä föönaaminen. Tuollaista pitkää silkkistä turkkia ei nimittäin voi jättää kuivumaan itsekseen, muuten takut ovat taattuja ja koira märkä puoli päivää. Voitte kuvitella, ettei ihostaan herkkä koira juurikaan arvostanut hiustenkuivaajan puhallusta. Samalla systeemillä olemme kuitenkin saaneet senkin sujumaan ja koira on suorastaan pettynyt kun se nostetaan pöydältä alas föönauksen päätteeksi. Trimmaan sitä jossain määrin itsekin, mutta varsinaiset trimmaukset hoitaa joku osaavampi. Näissä tilanteissa minulla ei välttämättä ole edes makupaloja mukanani, koska trimmaajat eivät tietenkään käyttäydy samalla tavalla kuin minä harjoituksissani. En voi vaatia koiraa tekemään samoja asioita trimmaajan kanssa kuin minun kanssani, koska en ole sitä opettanut. Koiralla on kuitenkin niin paljon onnistuneita ja miellyttäviä harjoituksia takanaan, ettei muutaman kuukauden välein tapahtuva trimmaaminen aiheuta ongelmaa, eikä trimmaaminen ilmeisesti ole läheskään yhtä epämiellyttävää kuin takkujen selvittäminen, peseminen ja föönaaminen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s