Oletko koskaan käynyt lääkärillä kivun vuoksi, mutta lääkäri ei ole löytänyt sille syytä tai oikeastaan edes sitä kohtaa mihin sattuu? Usein kuulee käytösongelmien parissa työskentelevien kouluttajien sanovan asiakkaalleen, että ensimmäiseksi on suljettava pois kipu hoidettavan käytöksen taustalla. Niinpä tutkittavakseni tulee usein koiria, joista omistaja tai lähettävä kouluttaja toivoo minun arvioivan kivun tai muun sairauden osuutta käytökseen. Tutkin nämä koirat mielelläni silloin kun ne antavat minun koskea itseensä ilman isompia merkkejä pelosta tai ahdistuksesta. Joskus löydän selviä viitteitä kivusta, joskus epäilen koiran olevan kipeä ja toisinaan arvelen, että koira saattaa olla kipeä mutta se tuskin on käytösongelman perimmäinen syy. Mutta miksi tämä epämääräisyys? Miksen voi vain sanoa onko koira kipeä vai ei? Syynä on se, että kivun tunnistaminen on vaikeaa silloin kun potilas ei itse pysty kuvailemaan kipua tai kertomaan mihin sattuu. Itse asiassa moni omistaja on yllättynyt, että oma koira voi olla kipeä koska se ei valita tai koska se juoksee, hyppii ja leikkii normaalisti. Perusperiaatteena eläinlääketieteessä on joka tapauksessa se, että mikä sattuu ihmisellä sattuu myös eläimellä. Siksi aina kivusta ei tarvita todisteita vaan rahisevan nivelen, lohjenneen hampaan tai virtsatietulehduksen oletetaan olevan kipeä koska se olisi sitä ihmiselläkin.

Paljon vaikeampaa on sanoa varmaksi, että koira ei ole kipeä tai sairas eli poissulkea kipu tai sairaus. Sehän oli kuitenkin tehtävänantona. Pyrittäessä sulkemaan pois kipua ja sairautta voidaan tehdä monenlaisia tutkimuksia. Tärkeimmät näistä ovat tarkkailu ja tunnustelu. Jos koira pelkää kovasti tai on erityisen ahdistunut ja käyttäytyy aggressivisesti, jää jäljelle usein pelkkä tarkkailu. Vaikka koiraan voisikin koskea esimerkiksi kuonokopan avustuksella on se yleensä niin jännittynyt, että sen reaktioiden luotettava arvioiminen on mahdotonta. Toisaalta rauhallisesta ja kiireettömästä tarkkailustakin voi saada paljon tietoa koiran terveydestä. Muita mahdollisia (tarvittaessa rauhoitettuna tehtäviä) tutkimuksia ovat veri- ja virtsanäytteen tutkiminen, ultraäänitutkimus, röntgenkuvaus, magneettikuvaus ja niin edelleen. Ihmiselle nämä voidaan tehdä hoitavan lääkärin arvioidessa ne tarpeellisiksi pääasiassa yhteiskunnan kustannuksella. Koska en itse ole ortopedi, lähetän kipuepäilypotilaani herkästi eteenpäin tutkittavaksi. Saatan saada koirasta irti kipureaktion, mutta en ole se eläinlääkäri, joka osaa hoitaa tai tehdä ennusteen muille kuin simppeleimmille ortopedisille potilaille. Sama pätee tietenkin monimutkaisempiin sisätauti- ja muihinkin erikoisalojen potilaisiin. En koe tarkoituksenmukaisena pakottaa koiraa tutkimuksiin, jotka mahdollisesti tai jopa todennäköisesti pahentavat sen käytösongelmaa (oma erityisalani) koska löydökseni on kuitenkin varmistettava hoitavalla taholla. Tällöin samat tutkimukset tehdään kahdesti, mistä muodostuu kaksinkertaiset kustannukset sekä omistajalle että koiralle. Erikoiseläinlääkäri osaa sitä paitsi keskittyä olennaiseen ja tehdä vain kulloinkin tarpeelliset tutkimukset.

Jos koira sitten paljastuu kipeäksi, mistä tiedämme että sen käytösongelma johtuu kivusta? Emme mistään. Kipu aiheuttaa stressiä ja pahentaa siten melkein kaikkia kuviteltavissa olevia käytösongelmia, mutta se ei läheskään aina ole niiden syy. Tutkimuksissa on havaittu, että jopa 80% ongelmakäytöksen vuoksi käytösklinikalle lähetettävillä potilailla kipu on osana ongelmaa. Karkeasti voidaan sanoa, että kipu vaikuttaa käytösongelmaan neljällä eri tavalla.

1. Käytösongelma on suora oire kivusta. Esim. Koira käyttäytyy aggressiivisesti kun kipeään kohtaan kosketaan.
2. Tunnistamaton kipu vaikuttaa käytösongelman hoitoon. Esim. Käytösongelman hoito ei etene odotetusti.
3. Kipu pahentaa yhtä tai useampaa käytösongelman oireista. Esim. Koira on kipeänä herkempi reagoimaan pelottavaksi kokemiinsa asioihin.
4. Käytösoireet ovat epäsuorasti kivun aiheuttamia. Esim. Kipu aiheuttaa pelkoa tai ahdistusta, joka oireilee käytöksessä.

Koska kipu vaikuttaa käytösongelmien kehittymiseen ja joskus käytösongelma on jopa oire kivusta, päädyn usein kokeilemaan kipulääkkeen vaikutusta. Tässä on tärkeää valita sellainen kipulääke, jonka ainoa merkittävä vaikutus on juuri kipuun ja antaa sitä riittävän pitkä kuuri. Tulehduskipulääkkeet ovat oiva valinta, mutta ne eivät ole puudutteita ja siksi kipua ei voida poissulkea vaikka koiran käytös ei muuttuisikaan kipulääkityksen aikana. Jotain tietoa saadaan silti, koska monen koiran käytös muuttuu kipulääkityksen aikana. Kuurin on myös oltava vähintään kahden viikon mittainen, mutta usein pidempikin. Koiralle kun ei voi kertoa, että se on saanut kipulääkettä ja nyt helpottaa. Sillä voi mennä hetki huomata että näin on ja sitten toinen hetki muuttaa käytöstään. Omistajallakin voi mennä hetki huomatessa, että koira on nyt erilainen.

Hankalimpia tilanteita ovat ne, joissa koiraan kyllä sattuu, mutta se ei ole käytösongelman varsinainen syy. Joskus kouluttaja kieltäytyy kouluttamasta kipeää koiraa etiikkaan vedoten. Ymmärrän ajatuksen joka liittyy koiran suojelemiseen koulutuksen mahdollisesti aiheuttamalta kivulta, mutta eikö kroonisesti kipeää koiraa sitten voi koskaan kouluttaa? Entäpä esimerkiksi korvatulehduksen saanutta koiraa? Pitääkö lääkkeet laittaa väkisin koska koiralle ei ole ennen korvatulehdusta opetettu lääkkeiden laittamista korviin? Minun mielestäni kipeääkin koiraa voi ja pitää kouluttaa, mutta kipu on tietenkin huomioitava harjoituksia suunniteltaessa.

Joskus tuntuu myös että kivun etsimiseen hukataan valtavasti arvokasta aikaa. Omistaja (tai kouluttaja) toivoo, että koirasta löytyisi jokin fyysinen syy käytösongelmalle ja saattaa laittaa sen etsimiseen valtavan määrän aikaa ja rahaa. Periaatteessa tämä ei ole väärin, välillä omistajan epäilys osoittautuu oikeaksi pitkän ajan kuluttua. Ongelma kivun etsimisestä tulee silloin kun käytösongelma jää hoitamatta kuukausiksi tai jopa vuosiksi koska kipua edelleen etsitään. Käytösongelma on hoidettava vaikka koira olisi tai sen epäiltäisi olevan kipeä. Onnistuneen käytösongelman hoidon lopputuloksena luultavasti kivun etsiminenkin helpottuu kun koiran käytöksessä aletaan näkemään enemmän vaihtelua eikä se ehkä enää ole aggressiivinen tai pelokas tutkittaessa. Samalla koira voidaan opettaa osallistumaan tai vähintään hyväksymään ne tutkimukset ja toimenpiteet joita kivun tai sairauden onnistunut hoito jatkossa edellyttää. Sitä paitsi: kivutonta elämää ei ole olemassakaan. Jos koiralla on kipeänä jokin käytösongelma tulee se suurella todennäköisyydellä uusimaan iän myötä jossain vaiheessa koiran jälleen ollessa kipeä.

Lopuksi tarina kipeästä koirasta. Setterini Salsan oikea etujalka murtui pentuna ja kun se alkoi murtuman parannuttua puolivuotiaana ontumaan samaa jalkaa kiikutin sen tietenkin sitä hoitaneen ortopedin vastaanotolle. Ortopedi paikallisti ontuman syyn olkapäähän ja alkoi ottaa röntgenkuvia, muttei tuntunut saavan suoraa kuvaa olkapäästä. Kunnes hän tajusi, ettei olkapäästä voinut saada kunnollista kuvaa koska siinä oli harvinainen kehityshäiriö. Olkapää ei vaivannut Salsaa pitkään aikaan, mutta vähän alle viisivuotiaana sen lenkkeily muuttui. Olkapään ollessa kipeä se nojasi taluttimeen, joka toimi kaulapannan kanssa kuin kävelykeppinä. Pikkuhiljaa se alkoi jätättämään lenkillä. Tilanne paheni ja lopulta Salsa saattoi vain maata sohvassa vaikka sen lempi-ihmisiä tuli kylään. Kyllä se silti välillä osallistui perhe-elämään kuin mikä tahansa koira, varsinkin jos ruokaa oli odotettavissa. Vein sen kuitenkin takaisin ortopedille. Olkapäähän oli kehittynyt uudisluuta, joka aiheutti hauisjänteen tulehtumisen. Salsan olkapää leikattiin ja se pystyi vielä elämään iloista koiranelämää nelisen vuotta, jonkin aikaa ilman ja sitten kipulääkkeiden avustuksella. Eikö Salsaa siis olisi saanut kouluttaa koko sen elämän aikana koska sillä todettiin olkapään kehityshäiriö pentuna? Suunnittelemaani agilitykoiraa siitä ei tietenkään tullut. Johtuiko sen myöhemmin todettu eroahdistus olkapään kivusta vai ehkä kroonisesta kutinasta? Onko sillä väliä? Eroahdistus on hoidettava joka tapauksessa, kivusta ja kutinasta huolimatta.

Lähteet:

• Mills et al. 2020. Pain and Problem Behavior in Cats and Dogs. https://doi.org/10.3390/ani10020318