Viime viikolla kirjoitin kivun vaikutuksesta käytösongelmien hoitoon. Tänään ajattelin purkaa ajatuksiani lemmikeistä perheenjäseninä. Aina välillä potilaanani käy koiria (joskus myös kissoja tai kaneja), jotka on otettu täyttämään tiettyä tehtävää. Näen näiden omistajissa itseni. Koirasta on esimerkiksi tarkoitus tulla kaverikoira, jonka kanssa käydään vanhain- ja päiväkodeissa tai henkilökohtainen hyötykoira, kuten kuulokoira. Ehkä siitä pitäisi tulla kisakoira agilityyn tai korvaamaton apu metsästyksessä. Ihan kotikoirankin varalle voi olla suunnitelmia, sen on mahdollisesti tarkoitus kulkea mukana viikon vaelluksilla tai kesän karavaanireissuilla. Joskus fyysiset löydökset ja toisinaan käytösongelmat pakottavat hylkäämään nämä haaveet, vaikka koira voisikin elää hyvää elämää perheenjäsenenä.

Itkin sinä päivänä, kun Salsan olkapään kehityshäiriö paljastui (lue tarkempi sairaskertomus viime viikon kirjoituksesta). Salsalla ei vielä silloin ollut mitään hätää, mutta minä itkin kaikkia niitä särkyneitä suunnitelmia joita minulla oli koiran varalle. Olin ajatellut, että siitä tulisi hassunhauska agilitykoira, jonka kanssa pääsisin tutustumaan lajiin paremmin. Olin ajatellut, että minulla olisi toinenkin näyttelykoira, jonka kanssa voisin kiertää Suomea ja ehkä Eurooppaakin. Olin ajatellut, että vain taivas olisi rajana sille, mitä voimme yhdessä tehdä ja kokea. Salsa oli silti rakas lemmikki ja perheenjäsen, jonka kanssa koimme paljon yhdessä. Se oli myös korvaamaton opettaja paitsi kroonisen kivun, allergian ja atopian, myös eroahdistuksen tunnistamisesta ja hoidosta. Sittemmin meille ei ole tullut koiria suunnitelmien kanssa, vaan ainoastaan perheenjäseniksi.

Joskus näkee koiriin tai kissoihin perheenjäseninä suhtauduttavan negativiisesti, koetaan että lemmikin pitäminen osana perhettä aiheuttaa ongelmia. Yhdistetään ehkä lemmikin pitäminen perheenjäsenenä jonkinlaiseen inhimillistämiseen tai siihen, ettei sen lajityypillisiä ominaisuuksia huomioida tai tarpeita tyydytetä. Itse näen asian päinvastoin. Uuteen perheenjäseneen halutaan aidosti tutustua ja nähdä se sellaisena kuin se on. Jos taas lemmikki tulee isoin ennakko-odotuksin, saatetaan siihen olla pettyneitä. Ehkä sen tilalle otetaan uusi ja entinen, ”vääränlainen” lemmikki jää ilman sitä rakkautta ja läheisyyttä, johon sillä pitäisi jo pelkällä olemassaolollaan olla oikeus. Joissain tapauksissa lemmikille ei edes ole perheessä paikkaa jos se ei ole sellainen kuin olemme ennalta määritelleet. Siitä saattaa tulla kodinvaihtaja tai se saatetaan jopa lopettaa, koska se ei sovi tehtäväänsä. Salsan kasvattaja tarjosi toista koiraa ”viallisen” tilalle, kun selvisi ettei Salsasta olisi siihen mihin olin suunnitellut. Arvostan elettä suuresti, se kertoo kasvattajan ottavan vastuun myymästään pennusta. Salsan vaihtaminen toiseen koiraan ei kuitenkaan tullut kysymykseenkään, olihan se perheenjäsen.

Perheenjäsen ollaan valmis hyväksymään kaikkine niine vikoineen ja ominaisuuksineen joita siinä on. Sen vuoksi ollaan valmiita muuttamaan suunnitelmia ja tekemään uhrauksia. Jos koira ei pysty jäämään yksin, sille järjestetään hoitaja tai sen eroahdistuksen hoitoon ollaan valmiita näkemään vaivaa. Jos perheenjäsen sairastuu, ollaan sen hoitoon valmiita laittamaan rahaa ja kuntoutukseen aikaa. Sellainen ajatus ei ehkä käy mielessäkään, että tällä rahalla saisi kolme kania, kissaa tai samanlaista koiraa. Ei, koska kyseessä on perheenjäsen ja ystävä, eikä sellaista voi rahalla korvata. Kun perheenjäsen jossain vaiheessa on niin sairas tai kipeä, ettei hyvää elämää ole enää odotettavissa ollaan siitä myös valmiita luopumaan, vaikka se sattuu. Tärkeämpää kuin omat tunteet on perheenjäsenen hyvinvointi.