Noin puolet vastaanotolleni tulevista kissoista ja melkein kaikki kanit pelkäävät eläinlääkärillä. Tämä on tietenkin jossain määrin normaaliakin saaliseläimille. Luit oikein, kissakin on paitsi metsästäjä, myös saaliina monille isommille pedoille. On melko yleistä, että kissanomistaja peruu eläinlääkärikäynnin, koska kissaa ei ole saatu koppaan. Joskus hän tulee itse raavittuna vastaanotolle ja kopassa on repeytyneitä kissankynnen palasia. Myös kani saattaa koppaa vastaan taistellessaan sekä vahingoittaa omistajaansa että itseään. Moni kissa tekee löysän ulosteen tai vähintään laskee alleen kopassa. En voi olla ajattelematta minkälaiset tunteet kissan kaltaisella siistillä eläimellä on oltava, että se sotkee itsensä ulosteeseen ja virtsaan kuljetuskopassa. Pelon (oikeammin kauhun) on oltava valtava!

Vastaanotolle päästyään useimmat kissat ja kanit ovat käsiteltävissä, sillä suurimmalle osalle niistä tyypillinen tapa välttää saalistajia on jähmettyminen. Niinpä ne kyhjöttävät myttynä kopan perällä ja ovat toki hoidettavissa, mutta millä hinnalla niiden omalle hyvinvoinnille? Lisäksi eläinlääkärikäynnillä koettu stressi vaikeuttaa kliinisen tutkimuksen tekemistä ja saattaa muuttaa mm. mitattuja laboratorioarvoja. Esimerkiksi kissoilla verensokeri on tyypillisesti vastaanotolla selvästi laboratorion viiterajojen yläpuolella. Tietysti joukossa on niitäkin, erityisesti kissoja, joiden mielestä hyökkäys on paras puolustus eikä niitä kunnolla pystytä tutkimaan ilman rauhoitusta. Rauhoitetun eläimen liikkumista ja kipua on melkoisen hankala arvioida, vaikka hampaat ehkä pääseekin katsomaan turvallisesti.

Kissojen ja kanien eläinlääkärikäyntiin liittyvää pelkoa, ahdistusta ja stressiä voi pienentää tuntuvasti opettamalla ne menemään kuljetuskoppaan vapaaehtoisesti. Kaikki lähtee siitä, että ne ensin kokevat kuljetuskopan turvalliseksi ja miellyttäväksi paikaksi. Kopasta voi ensin ottaa kannen pois, laittaa pohjalle liukumattoman alustan (pienet vessanmatot ovat usein hyviä) ja levittää sen päälle makupaloja. Kun eläin uskaltaa mennä koppaan, eikä pidä sieltä kiirettä pois voi harjoituksia jatkaa niin, että kopassa on kansi päällä. Ovea ei kannata sulkea ennen kuin eläin viettää kopassa aikaa vapaaehtoisesti ja uskaltaa mennä sinne oma-aloitteisesti sisälle. Eläimet eivät vahingossa jätä ruumiinosiaan kopan ulkopuolelle, vaan koska niitä jännittää mennä kokonaan sisälle. Käsky- tai vihjesanan koppaan menemiselle voi opettaa kun näkee eläimen lähestyvän koppaa aikeenaan mennä sisälle. Sanomalla sana monta kertaa juuri ennen kuin eläin menee koppaan, alkaa se yhdistää sanan koppaan menemiseen. Tässä vaiheessa eläimen voi palkita koppaan menemisestä kädestä annetulla makupalalla. Samalla ajatuksella voi tietenkin opettaa myös monet muut pikkulemmikit, kuten marsun, rotan tai hamsterin menemään kuljetuskoppaansa.

Kun eläin osaa mennä koppaan pyynnöstä eikä heti pyri sieltä ulos vaikka sen ovi suljetaan hetkeksi voi koppaa nostaa. Koppaa kannetaan pikkuhiljaa pidempiä ja pidempiä aikoja, mutta välillä tehdään edelleen helppoja harjoituksia, joissa ovea ei suljeta tai se suljetaan vain hetkeksi. Eläin on edelleen muistettava palkita jokaisesta harjoituksesta. Älä etene niin nopeasti, että eläin lakkaa menemästä koppaan. Kun kopan kantaminen onnistuu hyvin, kannattaa se viedä myös auton kyytiin ja kuljettaa eläintä autolla pieniä matkoja. Eläintä voi palkita jo matkalla. Tiedät eläimen pelkäävän, jos se ei uskalla syödä auton kyydissä ollessaan. Jo koppaan itse meneminen kuitenkin helpottaa eläimen eläinlääkärikäynteihin liittyvää pelkoa, vaikkei se helpolla tottuisikaan autolla matkustamiseen.

Toinen hyödyllinen taito, josta on apua sekä kissoille että kaikille muillekin pienille lemmikeille on vaakaan meneminen. Saaliseläimet ovat yleensä mestareita peittämään kaikki merkit sairaudesta ja siksi mitattava tieto, kuten painon muuttuminen, voi antaa arvokasta tietoa lemmikin hyvinvoinnista. Pikkulemmikit, kanit ja monet kissat voi helposti punnita kotona talousvaa’alla ja sellaista niiden punnitsemiseen käytetään yleensä eläinlääkäriasemallakin. Usein helpointa on, jos puntarin päällä on jonkinlainen kulho tai laatikko, jonka sisälle lemmikki menee. Kulhoa voi alkuun pitää vinossa ja myöhemminkin siitä kannattaa pitää kiinni, jotta se ei kippaa eläimen mennessä kyytiin. Eläin voi seurata sormissa olevaa makupalaa ensin liukumattomalla alustalla (esim. matolla) olevan kulhon kyytiin ja myöhemmin kulho voi olla vaa’an päällä. Vielä paremmin tämän opettaminen onnistuu usein kosketuskepin avulla. Eläin oppii seuraamaan kosketuskeppinä käytettävää esinettä, kun se palkitaan makupalalla esineen lähestymisestä ja myöhemmin koskettamisesta. Pikkuhiljaa esinettä voidaan liikuttaa hieman ja palkita eläintä sen seuraamisesta. Yllä esimerkki kosketuskepin (pastakauhan) käytöstä esteiden opettamisessa. Käsky- tai vihjesana liitetään siinä vaiheessa, kun eläin luotettavasti seuraa kosketuskeppiä kulhoon tai itse ”ehdottaa” kulhoon menemistä makupalan toivossa.

Lähteet ja lisätietoa aiheesta:

• Brown 2012. Small Mammal Training in the Veterinary Practice. https://doi.org/10.1016/j.cvex.2012.06.007
• Pratsch et al. 2018. Carrier training cats reduces stress on transport to a veterinary practice. https://doi.org/10.1016/j.applanim.2018.05.025