Artikkeli on julkaistu aiemmin Canis -lehdessä.

Kuvittele itsesi lääkäriasemalle esimerkiksi Kiinaan, jossa et ymmärrä lääkäreiden tai hoitajien kieltä, kaikki kyltit ovat paikallisin kirjaimin kirjoitetut ja tutkimukset sekä toimenpiteet erilaisia kuin Suomessa. Miltä sinusta tuntuu? Entäpä jos olet esimerkiksi juuri synnyttämässä tai sinulla on selittämätöntä rintakipua? Mitä, jos erehdyt googlaamaan lääkäriaseman ennen käyntiäsi ja arvosteluiden joukossa on muutama, joissa väitetään läheisen kuolleen hoitovirheeseen? Koiran vierailu eläinlääkärin vastaanotolla on juuri tällainen tilanne. Aivan rutiininomainenkin eläinlääkärikäynti sisältää monenlaisia uusia hajuja, alustoja, tutkimuksia ja toimenpiteitä, eikä meillä ole keinoa kertoa koiralle, mitä seuraavaksi tapahtuu. Lisäksi koirat elävät hajujen maailmassa ja eläinlääkäreiden vastaanotoilla käy sairaita, kivuliaita, pelkääviä ja kuolevia eläimiä. Millaisia viestejä nämä jättävät muille koirile?

Jos haluamme auttaa koiraa eläinlääkärikäynneillä, voimme opettaa tutkimuksen ja toimenpiteet sille etukäteen. Koiran voi kotona totuttaa esimerkiksi nostamiseen, liukkaisiin alustoihin, erilaisiin asentoihin ja moniin työvälineisiin. Lyijytäytekynästä tulee ruisku neuloineen, taskulampusta silmälamppu ja kuulokkeista stetoskooppi. Vain luovuus on rajana, mitä kaikkea voi käyttää apuvälineenä toimenpiteisiin totuttautumisessa. Koiran kannalta hienointa olisi päästä totuttamisesta osallistamiseen. Koirat ovat kykeneviä esimerkiksi itse kiipeämään puntarille ja pitämään vartaloaan paikoillaan pistämistä varten. Koira voi myös itse pujottaa päänsä kauluriin tai kuonokoppaan. Koiralla, joka tietää, mitä eri hoitotoimenpiteissä tapahtuu ja pystyy itse hallitsemaan niitä, ei ole syytä käyttäytyä odottamattomasti tai aggressiivisesti.

Koiralle mahdollisesti pelottavien tai kivuliaiden toimenpiteiden opettamisessa on erityisen tärkeää huolehtia, että koiralla on mahdollisuus havainnoida ympäristöään. Koiran on ensin saatava tutustua koulutustilaan, jotta se tietää, ettei tilassa ole mitään vaarallista. Jos koira keskittyy huolehtimaan ympäröivistä ihmisistä, ei se välttämättä ole läsnä koulutustilanteessa. Tällöin saatamme huomaamattamme yllättää sen tekemisillämme. Harjoitusten alkuvaiheessa kannattaa kaikki mahdollinen häiriö poistaa. Yritykset hämätä koiraa, esimerkiksi syöttämällä sitä samalla kun se saa rokotuksensa, johtavat herkästi siihen, että ruoka eläinlääkäriasemalla ”myrkyttyy”. Koira ei ehkä jatkossa halua syödä, sillä se tietää, että kohta sattuu. Tämä on helppo välttää kiinnittämällä huomiota siihen, että koiraa palkitaan onnistuneesta suorituksesta, eikä pyritä kiinnittämään sen huomiota johonkin muuhun toimenpiteitä tehtäessä. Tavoitteena on koira, joka on tietoinen toimenpiteistä ja osallistuu niihin.

Eläinlääkärillä käyttökelpoisin kohde on ehdottomasti jokin käteen liittyvä, kuten rauhallinen leukakosketus. Näin koiran pää on ”hallinnassa” ja sitä voidaan ohjata oikeaan paikkaan ja asentoon tarvittaessa. Leukakosketus ei myöskään häiritse hengittämistä, kuten kuonokosketus joskus saattaa tehdä. Yleensä koiran omistaja tai tuoja on käytettävissä kohteeksi kiinnipitämisen sijaan ja eläinlääkärin tai hoitajan kädet ovat vapaana toimenpiteisiin. Esimerkiksi sydän- ja hengitysääniä kuunneltaessa koiran on parasta seistä, verinäytettä ottaessa istuminen on usein paras asento. Mahdolliset etäkohteet ovat käteviä kotona. Luotettava kylkimakuu on usein helpoin kotitarpeiksi, esimerkiksi korvien hoitamiseen tai tassusiteen tekoon. 

Eläinlääkäritilanteita harjoiteltaessa tarvitaan koiran oman ihmisen lisäksi koulutustaitoinen avustaja esittämään eläinlääkäriä. Ihanteellisessa tilanteessa eläinlääkäri on aito ja ympäristönä on eläinlääkäriasema. Tällöin koira yhdistää harjoitukset oikeaan ympäristöön ja hajumaailmaan. Oikea eläinlääkäri osaa tehdä toimenpiteet samalla tavalla kuin ne oikeasti tehdään, eikä eri välineiden kanssa työskentely vaadi harjoittelemista. Vapaaehtoisuus on eläinlääkäriharjoitusten punainen lanka. Toistoissa kiinnitetään huomiota siihen, että koira pitää asennon koko harjoituksen ajan. Leuan irrottaminen kädestä on koiralta viesti: ”en ole vielä valmis”. Oleellista onkin edetä koiran ehdoilla ja riittävän hitaasti.

Kannattaa muistaa, että lähes kaikki, minkä koira eläinlääkärillä kohtaa, on sille vierasta. Alkuun pääsee totuttelemalla erilaisiin alustoihin, kuten vaakaan, pöytään, liukkaisiin lattioihin ja nostamiseen. Isoja koiria ei useinkaan tule nosteltua arjessa, eikä nostaminen ole niille välttämättä miellyttävää, koska niistä on pidettävä kunnolla kiinni ja ihminen työskentelee voimiensa rajoilla. Seuraavaksi voi harjoitella yleistutkimukseen kuuluvia asioita. Hyödyllisiä ovat esimerkiksi vartalon tunnustelu, silmien, korvien, hampaiden ja tassujen katsominen sekä sydämen ja hengitysäänten kuunteleminen. 

Monimutkaisempia toimenpiteitä, kuten verinäytteen ottoa harjoiteltaessa, on vielä muistettava, että niihin liittyy monenlaisia aistiärsykkeitä. Ensimmäisenä koira näkee lähestyvän eläinlääkärin ja mahdollisesti staasin, desinfiointiainepullon, neulan, verinäyteputken ja ehkä teippirullan. Staasi laitetaan koiran kyynärvarren ympärille puristamaan. Monesti sen lukosta kuuluu naksahdus ja sitten vasta kiristetään. Desinfiointiainepullosta kuuluu useimmiten pihahdus ja desinfiointiaineena käytettävä etanoli haisee, no, alkoholille. Iholla desinfiointiaine tuntuu märältä ja kylmältä. Tämän jälkeen eläinlääkäri tarttuu koiraa jalasta ja pyrkii pitämään suonen paikoillaan pistäessään. Vasta viimeisenä tulee pistämisen tunne, mutta senkin jälkeen on pysyttävä hievahtamatta, jotta näyte saadaan verinäyteputkeen. Lopuksi neula vedetään suonesta ja jalkaa puristetaan vähän aikaa tai siihen laitetaan teippi ja haavataitoksia. Kaiken aikaa koiran olisi pidettävä päänsä poissa eläinlääkärin tai hoitajan toiminta-alueelta, koska verinäytteen otto on huomattavasti helpompaa, kun näkee mitä tekee. Helppoa, eikö?

Koiran osallistuminen tutkimuksiin ja toimenpiteisiin ei ole ainoastaan hauska temppu. Esimerkiksi sydämen sykkeen luotettava kuunteleminen on mahdotonta koiran liikkuessa. Kipupisteet ja aristukset jäävät helposti huomaamatta koiran pelon ja jännittyneisyyden vuoksi. Hermostunut koira vaatii myös korkeammat rauhoiteannokset, mikä saattaa pahimmassa tapauksessa vaikuttaa nukutuksen turvallisuuteen. Ehkä me voisimmekin tehdä eläinlääkärikäytöksistä uuden harrastuksen, jossa todelliset käynnit ovat kokeita. Palkintona on luottavaisempi koira ja helpommat tutkimuskäynnit kaikille osapuolille. Ajatus ei ole ainutlaatuinen, vaan englantilaisen eläintenkouluttaja Chirag Patelin käyttämä. Hänen verkkosivustollaan Domesticated Manners on linkkejä eläinlääkärikäytöksiin liittyviin videoihin.